sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Pitkästä aikaa...

Moi!

Pitkästä aikaa oon saanut itseni taas kirjoittamaan tätä blogia, joka onkin nyt vähän jäänyt. Ajattelin ottaa itseäni niskasta kiinni ja kertoa vähän Samun kuulumisia.


Samu voi tosi hyvin! Se on tietenkin kasvanut hurjaa vauhtia ja täyttääkin jo tässä kuussa hurjat 2 vuotta. Turkki on kasvanut kivan kokoiseksi ja nyt talvella vähän tummunutkin mustenpaan sävyyn. Näyttelyissä ei olla nyt käyty pitkään aikaan joka johtuu pääosin Samun käytöksestä. Sillä on tosi hankalaa keskittyä muiden koirien kanssa.


























Onneksi asiaan on tulossa muutos. Olen jo Samun kanssa ilmoittautunutkin Oulun Koirakoulu Rallyhaukkujen tottelevaisuuskurssille joka alkaa 23.4. Kurssia kuvataan näin "Kurssi sopii koirakoille, jotka haluavat parantaa perustottelevaisuutta sekä yhteistyötä oman koiran kanssa" . Tuo kurssi on juuri  täydellinen minulle ja Samulle tulevaisuuden kannalta. Olen nimittäin alkanut suunnitella Samun kanssa agility uraa.


























Tämän agility uran toteutus onkin lähtenyt hyvin käyntiin mun ja Samun joululahjojen myötä jotka motivoivat treenaamaan. Saatiin nimittäin agilityyn 1 tavallinen este, 1 rengaseste, kepit ja pussi. Ennestään meilla oli jo toinen rengaseste sekä ostin myöhemmin 5m putken. Samu osaa jo hyvin käskyn "hyppää" sekä "putki". Samu oppi putken melkein heti ja sen myötä se osasi myös pussin hetkessä. Olin kieltämättä yllättynyt kuinka nopeaa Samu tajusi mitä pitää tehdä missäkin tehtävässä.

Nita ja Samu

























Samu sai joululahjaksi agility juttujen lisäksi pari pehmolelua, paljon herkkuja sekä ihanan joulu villapaidan. Samu on vaan nykyään kauhean nirso kaikenlaisille herkuille ettei mikä vaan tälle herralle kelpaa :D Samu on luonteeltaan myös nykyään ehdottomasti todella kiltti ja kivaluonteinen koira. Lenkeillä se meinaa vähän vastaan tuleville koirille ärähtää kuin olisi kaikkien maailman koirien johtaja, hömppä se on. Vieraita se taas rakastaa eikä meinaa millään rauhoittua kun esim. kaverini tulee käymään. Ei Samu muulloinkaan jaksa kauaa aikaa pysyä paikoillaan ja se on kokoajan menossa! Siitä tulisi hyvä agility koira.


























Temppuja mitä Samu on oppinut tässä hiljaisuuden aikana on mukavasti. En nyt muista mitä kaikkia olen kertonut mutta kerron joitakin. Samu osaa nykyään nostaa molempia tassuja käskystä, kieriä, pyytää "armoa" :D, seisoa takajaloilla ja hypätä paikoillaan. Nyt mulla ei tuu muuta mieleen mutta kaikenlaista sekin oppii!


























Tänään me kävimme taas tädin luona moikkaamassa Samun kanssa muita koiria. Tänään olen myös ottanut kaikki tässä postauksessa olevat kuvat. Samu poseerasi oikein hienosti ja kuvatkin onnistui kyllä kivasti! Kyllä Samu saa nyt unta kun on taas peuhannut muitten koirien kanssa. Yritän nyt vähän postailla edemmän ja kertoilla Samun kuulumisia edemmän. Tulen ainakin postailemaan tottelevaisuuskurssista sitten aina postauksia että mitä esim. tehtiin kurssilla. Saa myös tietenkin ehdotella jotain postausideoita, toteutan mielelläni niitä!

Nyt pääsemmekin ihastelemaan loppuja kuvista <3



































Nike Gintarine Sala "Nita"

Pyrytuulen Älytön Tuuli "Tuuli" (Samun mamma <3)


keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Talvi poseerausta!

Hei!

Kirjoitan todella pitkästä aikaa tänne. Se varmastikkin johtuu koulusta ja kuvia ei ole tullut otettua joten ei ole aihetta kirjoittaa kun olisi vähän tylsä ilman kuvia. Yritän nyt vähän skarpata postauksien kanssa.

Samukin on muuttunut hurjasti! Samun karvat ovat jo kasvaneet hurjaa vauhtia sekä itse koira kasvaa hurjaa vauhtia. Samu on myös oppinut jo sisäsiistiksi mikä on tooosi hyvä. Nytkin se jo on niin iso poika että toista jalkaa nostaa oikein korkealle :D. On se kyllä hupsu. Samu todella herkästi nirsoilee ruualla jonka kanssa on ollut ongelmia. Vanhat kapulat eivät maituneet tälle herralle joten ostimme uusia joita se syö ihan hyvin. Se selvästikkin on säästeliäs sillä se harvoin syö kaikkea kerralla. Johtuu varmaan siitä että se oli pienenä pentueen ainoa pentu joten ruuastakaan ei tarvinnut kinastella sisarten kanssa.

Olemme myös harjoitellut kaikenlaista. Esim. paikalla olemista, pöydällä seisomista (näyttelyitä varten) ja kaikkea muuta. Meillä on Samun kanssa pieni probleema. Olen yrittänyt opettaa Samulle "Tassu" temppua mutta se on kohtautunut erittäin hankalaksi. En oikein tiedä miten opettaisin sen antamaan tassua koska yleensä koira opetetaan siten että piettää herkkua käden sisällä nyrkissä ja koira alkaa raapia kättä mutta Samu ei tätä tee. Se vaan tuijottaa kättä ja odottaa maltillisesti. Onko teillä mitään muita keinoja opettaa koira antamaan tassua?

Tänään menimme juoksentelemaan ihanan lumiselle takapihallemme. Otin pitkästä aikaa Samusta rakenne kuvia joista tuli kieltämättä tosi kivoja! Lumi koristaa kuvia ihan kivasti. Vähän spurttailimme kuvien lisäksi ja Samulta sitä energiaa  vasta riitti. Pari videotakin nappasin. Ehkä voisin joskus julkaista ne täällä blogissakin. Mitäs mieltä olette?

Hauskintahan tässä on se että.......*rumpujen pärinää*...... Samulla on synttärit ensi kuun lopulla! Pian tämä herra on yksi vuotias. Herran jestas miten aika kuluu! Leivon todennäköiseti Samulle jotain ja voisin tehdä siitä reseptinkin tänne. Eikö se olisi ihan kiva idea?

Nyt näytän teille mitä kuvia sain napattua tänään :)

Karvat ovat kyllä kasvaneet hurjaa vauhtia!




Tämä kuva on yksi lemppareistani!





























Toivottavasti piditte! Yritän alkaa postailla vähän edemmän :)
Heippa!

maanantai 21. syyskuuta 2015

Aina ei voi onnistua

Moi

Eilen kävimme tätini kanssa Match show:ssa. Mukaan tuli tällä kertaa tietenkin Samu, Bertta ja Nita. Samu ja Nita menivät pieniin pentuihin ja Bertta veteraaneihin. Minä aijoin siis käyttää Berttaa ja Samua ringeissä. Match show oli tällä kertaa Oulunsalossa ja siellä oli kyllä tosi paljon porukkaa! Pitkät jonot olivat ilmoittumis pöydälle. Paikalla oli 4 rinkiä, buffetti,arvonta jossa joka arpa voitti jotain ja kirpputori vieressä.

Ensinmäiseksi oli lasten pehmolelu rinki. Sen jälkeen alkoi jo veteraani rinki johon minä ja Bertta olimme ilmottautuneet. Veteraani ringissä oli 10 veteraania ilmottaunut ja olin niistä toinen. Pian pääsimmekin jo rinkiin. Ensin tuomarit katsoivat koiria ja kaikki juoksivat yhdessä yhden kerran ympäri. Sitten tuomari alkoi katsella koiria vuorotellen. Ensinmäisen koiran jälkeen oli jo Bertan vuoro. Bertta oli tosi reipas tuomarin katsoessa sitä! Tuomari katsoi hampaat ja tunnusteli Berttaa kunnes tuomari meni pertan takapuolelle ja alkoi luultavasti tunnustella Bertan jalkojen väliä ja Bertta singahti eteen päin hurjalla vauhdilla.Sen mielestä se oli viimeinen tippa. Uskomme että tuomarille kävi pikkuinen töppäys sillä hän varmaan luuli että Bertta on uros. Eihän se edes minulta kysynyt joten mistä se sen tietäisi? Aika hölmöä mielestäni.

Sitten tuomari käski minun juosta edes takaisin Bertan kanssa. Muuten se meni hyvin paitsi että Bertta juoksi kameli juoksua. Tuomarikin sen huomasi ja käski juossa rinki ympäri vähän lujempaa. Se meni paremmin. Pian kaikki koirat laitettiin rinkiin yhtä aikaa ja tuomarit valitsivat voittajat. Ei sijoitusta Bertalle mutta olen tosi ylpeä siitä! Sillä se on ollut tosi ujo eikä ole ennen antanut tuntemattoman tätä koskea.
































Seuraavaksi oli Samun vuoro ja menimme odottelemaan omaa vuoroamme ringin viereen.Kun oli meidän vuoro menimme rinkiin ja Samu oli tosi hienosti siihen asti kunnes oli pöydän vuoro! Kun se nostettiin pöydälle se hermostui ihan kokonaan. Se oli paniikissa eikä suostunut rauhoittumaan. Tuomari sanoi että pöytä on korkeampi kuin yleensä. Tuomari käski myös ottaa Samu maahan mutta Samu ei rauhottunut vaan yrittä mennä joka suuntaan paniikissa. Tuomari kehotti että Leikin ja harjoittelen tauon aikana sen kanssa ennen jatko rinkiä mutta ei lelua eikä pöytää missä harjoitella että kyllä kyllä.

Samu rauhottui ennen seuraavaa rinkiä onneksi ja kun menimme sinisten rinkiin se oli tosi nätisti! Harmitti siinä kohtaa että pöytä oli mennyt niin huonosti. Kun kaikki siniset seisottivat koiraansa ja tuomarit katsoivat koiria. Se tuomari joka oli ollut aijemminkin Samua tuomaroimassa edellisessä ringissä kysyi: "Onko tuo se koira joka hermoistui siinä pöydässä?". Tokaisin että joo. Oli kyllä hupsusti kysytty. Oliko se pöytä muka niin tärkeää että sitä pitää HARJOITUS näyttelyssä jankata.

Mutta olen tosi tyytyväinen Samuun vaikka sijoitusta ei tullut. Se olisi sen ansainnut!

Lopuksi oli vielä eriskeen sheltti rinki mihin meni kaikki näyttelyn sheltit. Minäkin menin Samun kanssa. Samu oli siinäkin niiiin nätisti. Mutta alkoi kyllä tympiä siinä vaiheessa kun taas kerran sama tuomari puhui muiden tuomareiden kanssa Samusta ja sen pöydällä hermostumisesta. Mitä se edes kuuluu kun ollaan jo toisessa ringissä?

Kotiin saimme näistä kahdesta ringistä 2 herkkupussia. Samu on kyllä ne ansainnut!

(Samun ringistä ei valitettavasti ole kuvia :( )





























Käytin vielä kolmattakin koiraa ringissä. En Nitaa. Käytin ihanaa Voittoa! Voitto on tätini kaverin upea sheltti uros. Se on saman värinen kuni Nita eli harmaa komistus. Voitolla oli hieno tuuhea turkki ja sen toinen silmä oli ruskea ja toinen sininen. Sain käyttää sitä ringissä koska voiton omistaja käytti toista koiraan pentuansa Tyyneä. Voito on jo vanha konkari näyttelyissä. Kun menimme rinkiin Voitto seisoi tosi nätisti! Ei siinä tarvinut tehdä melkein mitään. Ensin piti juosta kaikki yhdessä rinki ympäri yhden kerran ja sitten alettiin ottamaan koiria pöydälle.

Kun oli voiton vuoro ja olin ottamassa sitä sylii se oikein hyppäsi mun syliin. Se oli kyllä niin suloinen. pöydällä se seisoi tosi nätisti eikä tarvinut piettää melkein mistään kiinni.Sen jälkeen tuomari käski tehdä kolmion, edes takaisin ja yhden kierroksen ringin ympäri. Ne menivät hyvin ja voitto kuunteli hyvin!

Jonkun ajan päästä kaikkien piti mennä rinkiinja ensin puolet juoksi ympäri ringin ja sitten toiset. Se meni hyvin myös. Sijoitusta ei tullut mutta herkku pussi tuli. Pakko sanoa että voitto oli kyllä tosi ihana koira! Sekin olisi ansainnut vaikka voiton ;)


Ihana Voitto!  <3
Pöydällä


Sininen ja ruskea silmä

Vähän epätarkka kuva mutta sininen silmä oli niiin hienon näköinen että toivottavasti tuosta näkee edes jonkun verran
Voitto ja Nita sekä Samu takana :D

Nita (oikealla) ja Tyyne (vasemmalla) 

Se on niin lutunen!  Tyyne muuten sijottui pienissä pennuissa myös 4! Onnittelut Tyynelle!

Nita ringissä
Tämmöiset saatiin kotiin mukaan!

maanantai 24. elokuuta 2015

Ensimmäinen sijoitus!

Moii

Eli viime viikon lauantaina oli Shetlanninlammaskoira näyttelyt nallikarissa ja menimme tätini kanssa sinne. Otimme mukaamme Samun,Nita ja tätini sheltin Tuulin. Kun tulimme paikalle siellä oli tooosi paljon väkeä. Menimme sitten rakentamaan "telttaa" ja minä lähdin kävellyttämään kaikkia kolmea koiraa. huh huh se oli kyllä haastavaa! Harjoittelimme sitten vähän aikaa ja katselimme ympärillemme ja muista koiria. Ensinmäisenä olisi Samun rinki ja Samu oli osallistunut isoihin pentuihin. Nita oli liian nuori eikä se voinut osallistua joten se oli kannustamassa.

kisa paikalla Samu haukkui taas aika paljon mutta kuitenkin vähemmän kuin viimeksi. Se haukkuminen pitäisi saada kyllä pois! Ajan kuluessa se vähän rauhottui. Tätini vei Samun rinkiin sillä ne olivat oikeat näyttelyt ja minä ja Samu tervitsemme harjoitusta Match show:ssa. No pian olikin sitten Samun vuoro. Samu meni kyllä yllättävän hyvin ringissä eikä välittänyt muista koirista mutta pöytä meni vähän huonosti. Se ei seisonut siinä kunnolla joka hankaloitti asioita.Samu sai myös heti pehmolelu Nallen ekan ringin jälkeen joka oli ihana! En raski sitä sille antaa kun se on niin nätti.

Samu pääsi heti takaisin rinkiin ja tuomari katsoi koiria vuorotellen ja sijoitti sitten kaikki.Koiria Samun lisäksi ei ollut tässä osassa ku vain kaksi! Mikä tuuri. Eli Samusta tuli kolmas! Ensinmäinen sijoitus ja aploodit tälle. Eli Samu sai pokaalin, kaksi ruusuketta sekä kaksi pehmolelua ja asvostelu paperin josta en kunnolla saa selvää. Olen kyllä tyytyväinen tähän jätkään kun se oli niiin reippaasti! Kun Tuuliakin oli käytetty kehässä ostimme syötävää sekä koirille makkaran jonka sitten jaoin niille.Pian lähdimmekin sitten kotia päin.

Oli kyllä mukava päivä kun Samu sijoittuikin!

Tuomarin arvostelu:
Riittävä luusto. Hieman lyhyt runko. Kaunis ilmeinen pää. Hyvä pään kiila. Hyvä otsa penger. Hyvän kokoiset, oikein sijoittuneet korvat. Hyvät tummat silmät. Hieman lyhyt kaula. Hyvä selkä ja lantio. Runko vielä kevyt: hyvin kulmautunut takaa. Edestä niukemmin. Hyvä sivuaskel. Hyvä tuskin alku. Kantaa hyvin häntäänsä liikkeessä.

Huomenna on muutes taas Match show illalla jonne aijomme toden näköisesti mennä! Joten siitä tulee postausta myöhemmin.


Harmaa on Nita ja soopeli on Tuuli.

Kaikkia koiria pitämässä

Paljon väkeä ja oli mukava keli kun oli lämmin muttei aurinko porottanut.

Tuulilla simmut kii :D

Sitten vain kehään!




Pöytä ei mennyt kovin hyvin jonka huomaa kuvistakin..






Sitten poseeraamaan!

Minun komea poika <3


Kaikki palkinnot mitä saatiin.